Teos käsittelee pakolaisten sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan – ilmiötä, joka on erityisen ajankohtainen vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen. Näyttämöllä murretaan ennakkokäsityksiä ja nostetaan avoimesti esille tunteita ja ajatuksia joita vieraan asian kohtaaminen meissä ihmisissä aiheuttaa. Teos on eräänlainen jatko-osa OSIRIS teatterin viime vuoden esityksestä Matkalla kotiin, joka kertoi kahden irakilaisen ystävyksen pakomatkasta Mosulista Helsinkiin pöytänukketeatterin keinoin
Nuori Ahmed astuu yllättäen suomalaisen, seesteisestä elämästä haaveilevan Annan kotiin. Irakilainen mies käy peremmälle. Annan epäluulo vaihtuu kiinnostukseksi, järjestys kaaokseksi. Ahmed raahaa mukanaan Mosuliin jättämänsä perheen, salaisen rakkautensa, autopommien silpomat muistot ja unelmat aikuisuudesta. Anna ja Ahmed katsovat toisiaan silmästä silmään.
Kerros kerrokselta heille molemmille paljastuu uusia näkökulmia ihmisyydestä, vastuusta, kunniantunnosta ja rakkaudesta. Silmä silmästä vai silmästä silmään ja käsi käteen?
Katsojat: nuoret (14+) ja aikuiset
Esityskielinä: suomi ja arabia, esitys on ymmärrettävissä molemmilla kielillä
Kesto: n. 2,5 h väliajan kanssa
Lehdistön ja bloggaajien arviot teoksesta:
“Liisa Isotalon konsepti ja ohjaus rakentaa näyttämölle kauniin balladin irakilaisen miehen, Ahmedin (Omar Albajare ja Jussi Järvinen) ja suomalaisen naisen, Annan (Mira Kivelä) kohtaamisesta.“ Lue Pessin ja Illusian -luona bloggaaja Pasi Purasen arvio kokonaisuudessaan.
“Kirjeitä Mosulista on paikoin hyvin koskettava. Erityisesti mieleen jää Ahmedin perheeltään saamat todentuntuiset videopuhelut kotimaasta Irakista. Katkeileva kuvayhteys ja huono kuuluvuus luovat kouriintuntuvaa kuvaa vakavasta tilanteesta elämän ja kuoleman rajalla sekä tuovat näytelmän henkilöt lähelle katsojia. Esitys on parhaimmillaan juuri näissä kohdissa, joissa ihmiset tarinoiden takana tulevat näkyviin. Kaisa Siiralan ja Ali Haithemin livemusiikki on tärkeä osa esityksen tunnelmaa. Musiikki yhdessä Irakista otettujen kuvien kanssa kuljettaa katsojan Tigris-joen rannoille ja luo näin toimivan vastakuvan Ahmedin elämälle Suomessa.” Lue Demokraattilehden arvio kokonaisuudessaan.
“Koskettavia ovat myös esityksen nimeenkin nostetut kirjeet Mosulista, käytännössä Ahmedin videopuhelut Irakissa olevan perheensä kanssa. Pikselimössöinen kuva, katkeilevat yhteydet ja Ahmedin reaktiot pysäyttävät. Nyt ei puhuta säästä, vaan siitä, kenet on tapettu.” Lue HS:n arvio kokonaisuudessaan.
Katsojapalautetta teoksesta:
Kirjeitä Mosulista on teatteriteko, joka sai minut ajattelemaan kuinka yhteinen maailmamme on.
Esityksen maailmanmusiikki, vieraskielinen replikointi ja kulttuurien rinnakkaiselo tarinassa herättivät minussa toivoa.
Kiitos koko työryhmälle. Suosittelen voimakkaasti. – Erja Salo
Kirjeitä Mosulista oli aivan ihana!!!! Todella monikerroksinen, symbolinen, upeasti toteutettu. Harva teatterikokemus yltää näin korkealle.
Herra itki puolet ajasta, ja tykkäsi myös kovasti. Oli upeasti saatu tiivistettyä koko tarina ja olennaiset asiat silti löytyivät. Mieletön kokemus!
Olin eilen illalla esityksen jälkeen liikuttunut ja hämilläni. Näyttämön loppukuva ja repliikit menivät syvälle. Miten hyvä, että loppu jää auki.
Päähenkilö tuettuna juuri ja juuri elossa, vahva nainen vasemmalla puolellaan ja mies oikealla on vahva kuva. Sydämeen menevä. Ahmedin näyttelijä (Omar Albajare) teki herkkää ja totista työtä läpi esityksen.
”I liked the mythicism of the performance – Tigris was a river, a being, home. Water was described beautifully as an element uniting people.
The performance was ponderous, it didn’t preach anything, no ”right opinions”, but approached things from different directions and aspects. Music and languages moved around and blended into each other gracefully.”