Loiske Ensemble

Tarjoamme hurmaavia elämyksiä ja korkeatasoisia taideteoksia kaikista pienimmille.

Olemme erikoistuneet keholliseen ja sanattomaan viestintään.
Esityksemme sopivat lasten lisäksi eri ikäiselle ja monikulttuuriselle yleisölle.
Teemme esityksiä myös eri ikäpolville yhdessä.


Vauvoille ja pienille lapsille suunnatuissa esityksissämme yhdistyvät tanssi, musiikki ja erilaiset pieniä ihmisiä kiinnostavat elementit: kahiseva saunavihta, kolisevat kiuaskivet, veden loiske tai kopisevat tanssikengät. Esitystemme teemoja ovat mm. suomalainen metsä, sauna ja tango.

Suositut esitykset ovat kiertäneet yli 10 vuoden aikana eri kulttuuritaloilla, teattereissa, avoimissa päiväkodeissa, sekä tanssi- ja lastenkulttuurifestivaaleilla aina Japanissa saakka. Vuosien kokemus ja edelläkävijyys vauvojen taide-elämysten parissa on ollut tutkimusmatka sanattomaan viestintään ja sen hyödyntämiseen erilaisten yleisöjen kanssa. Loiske Ensemblen vauvaesitysten lähtöajatuksena on antaa virikkeitä eri aistien kautta, tukea vauvan kokonaisvaltaista vuorovaikutusta ja tarjota vauvalle ja vanhemmalle yhteinen nautittava taidekokemus. 

Viime vuosina olemme laajentaneet esitystoimintaamme myös eri ikäpolville yhdessä. Hoivayhteisöissä tapahtuvat esitykset kutsuvat vanhukset ja vauvaperheet yhdessä nauttimaan esityselämyksestä ja toistensa seurasta.

Lue lisää:
Tanssista elämyksiä vauvoille ja vanhuksille (Riikka Siiralan haastattelu 2020)
Vauvat ja vanhukset yhteisen taidekokemuksen äärellä – ikäpolvien kohtaamisia BabyTango-esityksessä (Opinnäytetyö 2020)
Tanssia vauvoille – Vauvatanssiesitysten ulottuvuudet ja vuorovaikutus niissä (Opinnäytetyö 2012

Ohjelmisto

Referenssit

“Vauvani oli aivan haltioitunut BabyTangon musiikista ja tanssista, ja rekvisiitat olivat tarpeeksi simppelit mutta kuitenkin vangitsivat vauvojen huomion. Hän oli aivan innoissaan. Kiitos vielä, oli ihana konsertti ja äitikin nautti! Teette hienoa työtä!!”

“Aivan mielettömän hurmaava esitys! Kummityttöni (11 kk) seurasi mitä intensiivisimmin. Myös aikuiselle BabySauna on hieno kokemus: aistikas ja herkkä esiintyjä, upeat äänimaailmat, moniaistillinen saunakokemus. Esityksen jälkeen lapset pääsevät tutustumaan näyttämöllä oleviin elementteihin ja kokemaan saunamaailmoja vielä lisää. Suosittelen!” 

“Kiitolaukkaa Kipitikolkkaa esitys oli hieno kokonaisuus, jossa erityisesti arvostin sen uskoa liikkeeseen ja esiintyjien ja lasten välillä tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Kiihkeärytmisen arjen keskellä on hienoa havaita, että intensiivinen esitys voi lumota lapset myös niissä hiljaisimmissakin kohdissa…”

“Kiitos esityksestä Kumpulan Kylätilassa, ihmiset todella kehuivat ja tykkäsivät ja monelle lapselle oli ensimmäinen kerta missään esityksessä! Hienoa, että juuri tämä ja täällä!”