Loiske Ensemble
Loiske Ensemble on erikoistunut pienille lapsille, erityisesti vauvaikäisille suunnattuihin tanssi- ja musiikkiesityksiin sekä eri ikäpolvia yhdistäviin esityksiin. Esitykset tuovat korkealaatuisia taide-elämyksiä perheen pienimmille ja ne on tehty vauvojen kokemusmaailmaa kunnioittaen. Tavoitteena esityksissä on tuottaa aistielämyksiä ja yhteinen hetki taiteen parissa vauvalle ja hänen aikuiselleen.
Vuosien kokemus ja edelläkävijyys vauvojen taide-elämysten parissa on ollut tutkimusmatka sanattomaan ja keholliseen ilmaisuun ja sen hyödyntämiseen erilaisten yleisöjen kanssa. Vauvoille ja pienille lapsille suunnatuissa esityksissämme yhdistyvät liike, tanssi, musiikki, rytmi, vuorovaikutus ja erilaiset pieniä ihmisiä kiinnostavat elementit. Esitykset ovat sanattomia eikä niissä tarvita suomen kielen taitoa.
Loiske Ensemble on perustettu 2006 tarpeesta tarjota vauvaikäisille ja heidän perheilleen taide-esityksiä. Loiske Ensemble on yhdistynyt osaksi OSIRIS teatterin toimintaa vuodesta 2013. Esitykset ovat kiertäneet kulttuuritaloilla, teattereissa, päiväkodeissa, asukas- ja kerhotiloissa sekä tanssi- ja lastenkulttuurifestivaaleilla aina Japanissa saakka.
Lue lisää:
Tanssia vauvoille – Vauvatanssiesitysten ulottuvuudet ja vuorovaikutus niissä (Riikka Siiralan opinnäytetyö 2012, Metropolia Ammattikorkeakoulu)
Tanssista elämyksiä vauvoille ja vanhuksille (Riikka Siiralan haastattelu 2020)
Vauvat ja vanhukset yhteisen taidekokemuksen äärellä – ikäpolvien kohtaamisia BabyTango-esityksessä (Riikka Siiralan opinnäytetyö 2020, Turun Taideakatemia)
Vauvavaltameri (2025)

Vauvavaltameri on tanssiteos ja aistielämys vauvoille seuralaisineen.
Vauvavaltameri on sympaattinen matka elämän alkulähteille, alkumereen, jossa eoseeni-ajan alkueliöt kelluvat, kulkevat ja muuttavat muotoaan. Vauvavaltameressä voi ihmetellä, eläytyä, osallistua tai vain rentoutua esityksen virran mukana.
Ensiesitykset nähtiin 10.-13.9.2025 Annantalolla, Helsingissä. Esitys kiertää 2025 mm. kulttuuritaloissa ja lastenkulttuurikeskuksissa ja se nähdään marraskuussa -25 Tanssiteatteri Hurjaruuthin ohjelmistossa.
Esitys on kohdennettu vauvaperheille (0-18 kk) ja siitä voi nauttia myös koko perheen kanssa.
Tekijät:
Loiske Ensemble
Koreografia ja esiintyminen: Maria Nurmela ja Riikka Siirala
Äänisuunnittelu ja sävellys: Suvi Isotalo
Puku- ja rekvisiittasuunnittelu: Niina Pasanen
Valosuunnittelu: Nicolas Salo
Kuvat: Ahmed Alalousi
Tuotanto: OSIRIS teatteri
Yhteistyössä: Annantalo, Tanssiteatteri Hurjaruuth
Esityksen omat SIVUT
Traileri TÄÄLTÄ

————————————————————————————————————–
Vahva ja hellä (2020)
tanssi- ja musiikkiesitys

Vahva ja hellä -esitys tuo eri ikäpolvet yhteisen taide-elämyksen äärelle. Esityksessä voi nauttia yhdessäolosta, kohtaamisesta sekä taide-elämyksestä yhtä aikaa.
Vahva ja hellä -esitys käsittelee tanssin ja musiikin keinoin vahvuuden, hellyyden, voiman ja haurauden kokemusta läpi elämän ja sen ääripäissä. Esityksen lähtökohtana ovat aistikokemukset, jotka kantavat meitä vauvasta vanhuuteen. Esitys on rakennettu sukupolvien välille siten, että siitä voivat nauttia yhtä aikaa niin vauvaperheet kuin iäkkäät.
Esiintyjät:
Riikka Siirala, tanssi ja laulu
Mari Kätkä, harmonikka ja laulu
Koreografia: Riikka Siirala
Musiikki: Mari Kätkä
Puvustus: Saija Siekkinen
Kuvat: Ahmed Alalousi
Videot: Centre de Ville / Ville Syrjäläinen
Traileri TÄÄLTÄ
Lue lisää OSIRIS teatterin Ikä ja yhteys -teemasta ja toimintamallista. TÄÄLTÄ
Kuuntele Vahva ja hellä taiteilijoiden Podcast TÄÄLTÄ
Podcast-jaksossa tanssi- ja teatteritaiteilija Riikka Siirala ja muusikko Mari Kätkä keskustelevat taiteen tekemisestä, kokemisesta ja sen vaikuttavuudesta iäkkäille.
Esitys on kiertänyt 2020-25 mm. hoivayhteisöissä Uudellamaalla, Pohjois-Karjalassa ja Satakunnassa, kylätaloilla Rovaniemen kylissä sekä Korpilahdella sekä kulttuuritiloissa mm. Kitee-sali.


———————————————————————-
Metsä (2019)

Metsä on elämyksellinen telttaretki, ylistyslaulu suomalaiselle metsälle. Esitystilana on tunnelmallinen kupoliteltta. Kaksi esiintyjää, tanssija ja muusikko, tuovat metsän tilaan. Tanssin, äänen, käsin kosketeltavien metsän elementtien, varjojen ja valon, tilan ja tuoksujen avulla yleisö kutsutaan vuorovaikutteiselle matkalle ja tuodaan metsän tunnelmat ja tekstuurit eläviksi pienille katsojille. Välillä ollaan mikrotasolla, tutkitaan siemenen muotoja, välillä taas laajennetaan kuvaa ja ihmetellään tuulen huminaa latvuksissa. Suomalaisen metsän äänet: puron solina, puiden humina, oksan rasahdukset, linnunlaulut ovat pohjana esityksen musiikille. Leikin ja ihmetyksen kautta kutsutaan katsojat mukaan osallistumaan äänin ja liikkein omista lähtökohdistaan.
Jokaisesta Metsä-esityksestä rahoitetaan teltan pinta-alan verran uutta suojeltua ikimetsää Luonnonperintösäätiön metsänsuojeluun.
Kohdeyleisö: 0–6-vuotiaat
Esitys oli ensi-illassa Hurraa!-festivaaleilla maaliskuussa 2019 ja kiersi 2019-2020 mm. kulttuuritaloilla pääkaupunkiseudulla ja Mäntän Serlachius-museossa.

Koreografia, tanssi, esiintyminen: Riikka Siirala
Musiikki, sävellys, esiintyminen: Suvi Isotalo
Ohjaus: Antti Larmola
Pukusuunnittelu: Saija Siekkinen
Teltan ompelu: Laura Muiniekka
Teltan suunnittelu: Sampo Pyhälä
Valokonsultointi: Luca Sirviö
Valokuvat: Dorit Salutskij, Ahmed Alalousi
Trailerivideo: Ahmed Alalousi
Video esityksessä: Jenni Valorinta
Tuotanto: Loiske Ensemble
BabyTango (2017)

Tanssiesitys ja tanssit vauvoille seuralaisineen
BabyTango yhdistää vauvoille tarkoitetun esityksen sekä vauvojen ja seuralaisten yhteisen tanssihetken. Tango on tunnetta, kuuntelua, yhteistä liikkeen virtaa, antautumista, viemistä ja vietäväksi tulemista. BabyTango käsittelee vauvan ja vanhemman suhdetta. Se on intensiivinen, ihana, hurja, herkkä ja ainutlaatuinen. Se on sanattoman ymmärryksen tila, jossa liikkeet, eleet, tunteet ja äänet kertovat kaiken oleellisen – kun yhteisiä sanoja ei vielä ole. BabyTango on vuorovaikutuksen ja rakkauden hetki. Esityksen kesto on noin 30 minuuttia, jonka jälkeen on yhteinen tanssihetki, johon yleisö voi osallistua ilman tanssitaustaa. Esitys on sanaton.
Koreografia ja tanssi: Riikka Siirala
Musiikin suunnittelu ja toteutus: Mari Kätkä
Ohjauksellinen apu: Antti Larmola
Pukusuunnittelu: Saija Siekkinen
Valosuunnittelu: Sauli Närhi
Konsepti: Riikka Siirala, Mari Kätkä ja Antti Larmola
Tuotanto: Loiske Ensemble ja OSIRIS teatteri
Kuvat: Eleonoora Mikkola
BabyTango sai ensiesityksensä Hurraa! -lastenteatterifestivaaleilla 2017. Esitys on kiertänyt kulttuuritaloilla ja leikkipuistoissa pääkaupunkiseudulla, Kansallisteatterin Lava-klubilla sekä hoivayhteisöissä yhteisesityksissä vauvayleisön kanssa. Esitys on edelleen aktiivisessa ohjelmistossa.
Esityksen omat sivut TÄÄLTÄ
BabyTango oli osana Kulttuurin kummilasten toimintaa Helsingissä vuonna 2024 Lue lisää
BabySauna (2015)

BabySauna-esitys tarjoaa taide-elämyksen ja aistikokemuksia vauvaikäisille katsojille. BabySauna johdattelee katsojat suomalaisen saunakulttuurin äärelle.
Esityksessä aistitaan rauhallista saunomisen tunnelmaa veden äänien, kiuaskivien rytmittämän tanssin sekä värikkäiden pesuämpäreiden seassa. BabySaunassa nähdään myös tuttuja peseytymisen eleitä sekä vedessä leikkimisen iloja. Esityksen jälkeen yleisö pääsee kokeilemaan esityksessä koettuja ja nähtyjä elementtejä.
BabySauna sai ensi-iltansa ja ensiesityksensä Hurraa! –lastenteatterifestivaaleilla maaliskuussa 2015 Helsingissä ja esitys valittiin Lastenkulttuurikeskusten vuoden 2015 pikku-ITU esitysideaksi. BabySauna on kiertänyt esiintymässä Suomessa, Ranskassa, Liettuassa, Norjassa sekä Japanissa. Suomessa esitys on kiertänyt laajalti eri kulttuuritaloissa sekä teattereissa mm. Helsingin Kaupunginteatteri ja festivaaleilla mm. Oulun kansainvälinen lastenteatterifestivaali, Oulun Lumotut sanat -festivaali, Hulivilikarnevaalit Mikkelissä, Vaippakansan karnevaalit Malmitalossa. Esityskertoja on reilusti yli sata, esitys on edelleen aktiivisessa ohjelmistossa.
Esityksen kohdeyleisöä ovat 0–1-vuotiaat seuralaisineen.
Konsepti, koreografia sekä esiintyminen: Riikka Siirala
Konsepti ja ohjaus: Antti Larmola
Äänisuunnittelu ja musiikki: Suvi Isotalo
Pukusuunnittelu ja toteutus: Saija Siekkinen
Lavastuskonsultaatio ja tekninen toteutus: Sampo Pyhälä
Valokuvat: Dorit Salutskij ja Jonna Strandberg
Tuotanto: Loiske Ensemble ja OSIRIS teatteri
Esityksen tekstiilit tarjoaa Lapuan Kankurit.
Esityksen omat sivut TÄÄLTÄ

————————
Kiitolaukkaa Kipitikolkkaa (2014)

Kahden cowboyn ja heidän hevosensa osallistava ja absurdi tanssiteatteriesitys 2–6-vuotiaille. Kiitolaukkaa kipitikolkkaa on villin lännen eriskummallisuuksia tarjoava seikkailu, jossa myös yleisö valtaa ratsastaen esiintymislavan.
Koreografia, esiintyminen ja konsepti: Riikka Siirala ja Anna-Maija Terävä
Musiikki ja sävellys: Juha Kujanpää
Pukusuunnittelu ja toteutus: Niina Pasanen
Kuvat: Antti Ratinen
Esitys sai ensi-iltansa Malmitalon juhlaviikoilla syyskuussa 2014 ja kiersi esiintymässä mm. päiväkodeissa Uudellamaalla.

Zukkapaitupumbula (2013)

Tanssiesitys vauvoille perheineen ilahduttaa kaikenikäisiä katsojia rytmikkäällä tanssillaan ja mukaansatempaavilla melodioillaan. Esityksessä on keskeistä vuorovaikutus yleisön ja esiintyjien välillä, sekä äänen, liikkeen ja musiikin tuottamat aistimukset. Tanssijat ja muusikko tuottavat kaikki esityksen äänet livetilanteessa laulun, soittimien ja kehoäänien kautta.
Esiintyminen ja konsepti: Riikka Siirala, Heidi Syrjäkari ja Juha Kujanpää
Koreografia: Riikka Siirala, Heidi Syrjäkari
Musiikki ja sävellys: Juha Kujanpää
Pukusuunnittelu ja toteutus: Niina Pasanen
Kuvat: Anna-Maija Terävä
Ensi-ilta oli Annantalossa 2013, esitysvierailu Japaniin 2014. Zukkapaitupumbula esitettiin myös yhteisesityksenä vauva- ja vanhusyleisölle palvelutalossa.
Kuuntele esityksen musiikkia Soundcloudista TÄÄLTÄ

——————
Kukuluku (2008)

Kukuluku on vauvoille perheineen tarkoitettu tanssiesitys, joka pohjaa liikkeeseen, rytmiin, väreihin ja ääniin. Kukulukussa koetaan muodonmuutoksia, matkataan väristä ja tunnelmasta toiseen sekä hiljaisuudesta afrikkalaisiin rytmeihin. Esityksen pohjavireenä sykkii kasvutarina paikkansa etsimisestä maailmassa ja itsensä löytämisestä. Sooloesityksen peruslähtökohtana on kehollisuus; esiintyjän liike ja ääni koskettavat katsojaa tässä ja nyt.
Koreografia ja ohjaus: Laura Kairamo
Tanssi, äänet ja esiintyminen: Riikka Siirala
Puku- ja rekvisiittasuunnittelu ja toteutus: Niina Pasanen
Graafinen suunnittelu: Anna Mattsson / Suomi Design
Kuvat: Anna Mattsson
—————–
Pieniä ihmeitä (2006)


Pieniä ihmeitä on tanssiesitys vauvoille. lämmin ja värikylläinen esitys kutkuttaa pienten ja isojen ihmisten aisteja. Esityksen äänimaailma koostuu tanssijoiden tuottamista äänistä ja laulelmista. Elämän pienet ihmeet tapahtuvat lähellä yleisöä, tässä ja nyt. Tämä herkkä ja iloisen absurdi esitys on elämys varttuneemmallekin katsojalle.
Koreografia, tanssi ja äänet: Riikka Siirala ja Laura Kairamo
Kuvat: Anna-Maija Terävä
Kohderyhmä 0–1-vuotiaat seuralaisineen
Pieniä ihmeitä on Loiske Ensemblen ensimmäinen esitys. Esitys kiersi Suomessa mm. avoimissa päiväkodeissa, kulttuuritaloissa, hoitolaitoksissa, Vimmellys -lastentanssifestivaaleilla Espoossa, Tanssia tyrkyllä -festivaaleilla Oulussa, Tanssin Aika -festivaaleilla Jyväskylässä, Tuusulan Skidiviikoilla sekä Romanian kansainvälisellä lastenteatterifestivaalilla 100, 1000, 1 000 000 Tales.
Esityksiä kertyi vuosina 2006-2008 yhteensä 58 kpl.
.

