Taidetekoja-hanke käynnistyi Pihlajamäki-Pihlajisto alueella!

OSIRIS teatterin taiteilijat ja Suomen Kansallisteatterin yleisötyö jalkautuvat tekemään taidetekoja asukkaille ja asukkaiden kanssa vuosina 2022-2024.

Helsingin mallin aluehankkeen Taidetekoja 00710 päämääränä on vahvistaa taiteen keinoin yhteenkuuluvuutta, osallisuutta, tasa-arvoa sekä paikallisidentiteettiä. Taidetoiminta on eri sukupolvia ja kulttuureja läpileikkaavaa ja yhdistävää, toiminnan kehittäminen asukaslähtöistä ja vuorovaikutteista.

Kevät 2022 tullaan tutuiksi. Kumpikin teatteri tuo monitaiteellisia esityskonsepteja ja työpajoja alueelle yhteistyössä Pihlajamäen ja Pihlajiston paikallistoimijoiden ja asukkaiden kanssa.

OSIRIS teatterin Minun Elämäni -esitykset ja työpajat tekevät näkyväksi maahanmuuttajataustaisten naisten tarinoita nuorille ja aikuisille, Vahva ja Hellä -esitykset tuovat eri ikäpolvia yhteen vauvoista ikääntyneisiin ja Pihlajamatka esitykselliset kävelyt lähentävät ihmisen suhdetta ympäröivään luontoon.

Kansallisteatterin Hetki Aikaa -esityskioskit, Mielimaisemissa -taidekävelyt sekä Lähiöhoitajat -yhteistyö paikallisen Lähiöteatterin kanssa tekevät teatteria ja asukkaita tutuksi toisilleen sekä mahdolllistavat yllättäviä taide-elämyksiä ihan tavallisessa arjessa. Taiteen istutustalkoot kokoaa alueen ihmisiä istuttamaan uusia juuria kaupunkitilaan sekä symbolisesti että kädet mullassa.

Kevään kohtaamisten innoittamina rakennetaan uusia taidetekoja syksyyn sekä laajennetaan toimintaa tuleville vuosille. Kaikki hankkeiden toiminta on maksutonta osallistujille.

OSIRIS teatterin ohjelmasta vastaavat: ohjaaja Liisa Isotalo sekä taiteilijat Riikka Siirala ja Hanna Pihko. Lisäksi esityksissä toimii freelancer-muusikoita, – näyttelijöitä, koreografeja, kuvanveistäjä, valokuvaaja ja äänisuunnittelija. Kansallisteatterin yleisötyön ohjelmasta vastaavat: aluetaiteilijat Eveliina Heinonen, Ann-Mari Ohtamaa, Anni Pellikka ja Jessica Salo.

Yhteistyöstä ja tuotannosta vastaavat: tuottaja Henrietta Ikonen, teatterinjohtaja Liisa Isotalo (OSIRIS teatteri), teatterikuraattori Pirjo Virtanen (Kansallisteatterin yleisötyö),

 

Lisätiedot ja haastattelutoiveet:
Taidetekoja-hankkeen tuottaja Henrietta Ikonen
taidetekoja@gmail.com
p. 050 305 4251

Hankkeen toimintaa voi seurata Facebookissa ja Instagramissa nimellä Taidetekoja 00710.