Tanssi- ja teatteritaiteilija Riikka Siirala aloittaa teatterinjohtajana 1.1.2023. Hän on ollut mukana OSIRIS teatterin toiminnassa jo sen ensimmäisestä esityksestä lähtien. Riikan perustama Loiske Ensemble liitettiin OSIRIS teatteriin vuonna 2013 ja siitä lähtien Riikka on vastannut kaikista vauvoille ja pienille lapsille sekä heidän perheilleen, ja myöhemmin myös ikäihmisille valmistetuista esityksistä.
Teatterinjohtaja Liisa Isotalo luopuu perustamansa OSIRIS teatterin 25 vuoden pituisesta teatterinjohtajuudesta 31.12.2022. Hän siirtää kapulan nuoremmalle polvelle ja uusille tuulille.
Lue Liisan Isotalon katsaus OSIRIS teatterin historiaan:
OSIRIS teatteri on yhdistänyt eri taiteenaloja ja taiteilijoita yhteistyöhön sekä seikkaillut eri kulttuurien ja eri taiteiden rajapinnoilla. Toiminta on ollut myös kansainvälistä ammattiteatteritoimintaa sen ensimmäisestä Luiden viesti -esityksestä lähtien. Tarkemmin teatterin historiasta TÄÄLTÄ
Kulttuurien välisyys on toteutunut niin alkuperäisväestön ja valtaväestön kuin vanhojen ja uusien kulttuurienkin välillä, myös naapurikulttuurien ja naapurikielten välillä. Se on toteutunut teosten aiheissa, työryhmien kokoonpanoissa ja näyttämöllä käytetyissä kielissä. Kulttuurien välisyys on vahvasti läsnä myös teatterin viimeisimmässä Naisen Peili – esityksessä. Naisen Peili pohjautuu maahanmuuttajanaisten autenttisiin tarinoihin, sen ensi-ilta oli 20.10.2022 Malmitalolla. Teatterissa on ollut mukana vuosien varrella taiteilijoita eri taiteen aloilta tanssijoista, muusikoista ja säveltäjistä tulitaiteilijoihin, kuvanveistäjistä maataiteen tekijään sekä videotaiteilijaan ja floristiin, lavastajaan, pukusuunnittelijaan ja arkkitehtiin.
OSIRIS teatterilla ei ole ollut omaa esitystilaa. Eikä se siitä ole juuri haaveillutkaan. Useat esitykset on valmistettu kiertueelle tai ainutkertaisiksi esityksiksi erilaisiin tiloihin. Visuaalisissa kokonaistaideteoksissa tilalla on ollut merkittävä rooli, samoin musiikilla. Alun alkaen jokaiseen näyttämöteokseen sävellettiin oma uniikki musiikki ja laulut. Säveltäjinä ja esiintyjinä ovat olleet mm. Angelin tytöt, Wimme Saari, Sanna Kurkisuonio, Mousse Gueye Ndiaye, Sanna Valvanne, Juha Kujanpää, Hartmunt von Lieres, Suvi Isotalo, Charlotta Hagfors, Mari Kätkä, Anna Murtola, Aija Puurtinen ja Kaisa Siirala.
Suomalaisuuden juuret sekä kansainvälisyys ovat toteutuneet vahvasti eri esityksissä. Suomalaisesta Synty-esityksestä (v. 2007) alkunsa saanut kansainvälinen Legend of Birth hanke pureutui samaan aikaan omaan suomalaiseen kulttuuriperintöömme sekä intialaisten osallistujien kautta sanskriitinkieliseen maailmansynty -tarinaan. Hankkeesta ja Juha Kujanpään säveltämistä suomalaisista synty-tarinoista (v.2011) muodostui myös trio ja sen konsertit sekä Synty-äänilevy. Menettämistä ja uuden yhteisyyden löytämistä käsitelleessä musiikkinäytelmässä Tyttö nimeltä Tsunamika käytettiin vanhaa arkaaista suomalaista itkuvirsikieltä. Sen ensi-esitys oli 2011 Suomenlinnassa. Seuraavana vuonna Suomenlinnassa esitettiin Yli tuonen tumman virran -tanssiteos, joka käsitteli elämän ja kuoleman myyttistä rajaa, ammentaen voimansa suomalaisesta kansanperinteestä.
Vierailut Intiassa alkoivat, kun Synty trio, Legend of Birth ja Tsunamika esitettiin eri vuosina (2008 -2012) Intian kaakkoisrannalla ja Aurovillessä. Loiske Ensemblen liityttyä OSIRIS teatteriin, sen vauvatanssiesityksiä vietiin Japaniin, Liettuaan, Norjaan ja Ranskaan. Helen Schjerfbeckin maalauksista alkunsa saanut tanssiteatteriesitys HS. vieraili Saksassa, Frankfurtissa sekä Tanskan Århusissa.
Taidekasvatus, jota aluksi kutsuimme yleisötyöksi, alkoi jo Pikkukosken Hirven joiku -tapahtumissa (vv. 1998 – 1999) kutsuen mukaan lähikaupunginosien asukkaita ja harrastusryhmiä toteuttamaan yhteistä teosta. Koululaiset ja nuoret, yhteistyössä Koskelan ala-asteen kanssa, pyydettiin Majanrakennus-tarinankerronta projektiin. Helen Schjerfbeckin taiteesta alkunsa saaneen tanssiteatteriesityksen maalaus-teatteri-tanssi-työpajat OSIRIS teatterin taiteilijoiden ja koululaisten ja päiväkotien kanssa aloitettiin vuonna 2006. Teatteri vietti 15-vuotistaivaltaan 2012 juhlavuoden esityksellä HS., jolloin kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin syntymästä oli kulunut 150 vuotta. Sibelius-Akatemian Musiikkikasvatusosaston oppilaiden kanssa teimme kurssimuotoista yhteistyötä eri ala-asteilla Helsingissä Tyttö nimeltä Tsunamika työpajoissa.
Luonto on ollut merkittävässä asemassa OSIRIS teatterin tuotannoissa, kuten Hirven joiku -tapahtumat Vantaanjoen Pikkukoskella tarinankerrontatelttoineen sekä koululaisille järjestetyt majanrakennus- ja tarinankerrontakurssit lähimetsässä vuosina 1998 -2000. Niissä lähiluonto oli pääosassa, kuten nykyisissä Metsämatka- ja Pihlajamatka-esityksissä Paloheinässä ja Pihlajamäessä. Uusi teatterinjohtaja Riikka Siirala yhdessä tanssija Hanna Pihkon kanssa valmistaa jälleen OSIRIS teatterin uusimmat metsässä kulkevat esitykset Helsingin Pihlajamäkeen ja Pohjois-Karjalaan, Kiteen Muljulan luontopolulle kesällä 2023.
Toivotan sydämestäni onnea ja menestystä OSIRIS teatterin uudelle johtajalle Riikka Siiralalle ja hänen johdollaan uusiutuvalle OSIRIS teatterille!
Helsingissä Uuden vuoden aattona 31.12.2022
Liisa Isotalo, teatteriohjaaja, OSIRIS teatterin väistyvä teatterinjohtaja
Kuvassa vasemmalta: Liisa Isotalo, Tiia Matikainen, Lasse Turunen, Anna Brunow sekä Riikka Siirala. Kuva Liisa Isotalon ansiomerkin luovutustilaisuudesta 11/2022.
Kuva: Ahmed Alalousi